Karelia-ammattikorkeakoulusta valmistuneet työllistyvät hyvin

 

Tilastokeskuksen koulutustilastojen mukaan Karelia-ammattikorkeakoulusta valmistuneet työllistyivät 6,8 prosenttiyksikköä paremmin vuonna 2017 kuin vuotta aiemmin. Karelia-ammattikorkeakoulusta valmistui vuonna 2016 yhteensä 615 opiskelijaa, joista vuosi valmistumisen jälkeen oli töissä 90,5 prosenttia. Näistä puolet työskenteli johto- tai asiantuntijatehtävissä. Kareliasta valmistuneiden osalta työllisyys parani eniten liiketalouden, matkailun sekä metsätalouden koulutusten osalta.

- Karelian tehtävänä on kouluttaa koulutusvastuittemme puitteissa korkea-asteen ammattilaisia ja siten avata tie asiantuntijuuteen. Kareliasta valmistuneiden sijoittuminen vuosi valmistumisen jälkeen omalle alueelle on yhä yli 70%. Se on suurin omalle alueelle tapahtuva sijoittuminen heti valtakunnallisten kasvukeskusten jälkeen. Voidaan hyvällä syyllä sanoa, että maakuntamme työllisistä ainakin joka kymmenes on oman korkeakoulumme kasvatti, kertoo rehtori Petri Raivo.

Myös valtakunnallisesti ammattikorkeakoulututkinnot työllistävät hyvin. Ammattikorkeakouluista valmistui vuonna 2016 yhteensä 20 100 opiskelijaa, joista vuoden kuluttua yli 90 % oli töissä. Valtakunnallisesti työllistyminen parani parhaiten tekniikan ja tietojenkäsittelyn aloilla.

Vastavalmistuneiden työllistymistä mitataan vuosi valmistumisen jälkeen.